06.11.2015

EU:n uusi tullikoodeksi tuo muutoksia tulliprosesseihin

EU:n uusi tullikoodeksi (UCC eli Union Customs Code) ja sen soveltamissännökset astuvat osittain voimaan 1.5.2016 tuoden muutoksia eri tulliprosesseihin. Sähköinen toimintaympäristö koko EU:ssa toteutetaan yhteneväiseksi vuosina 2017- 2020.

Tämän hetkisen tiedon mukainen vaiheistus ja aikataulut:

1.5.2016

– sähköistä vientiselvitystä ei vaadita alle 1000 euron ja alle 1000 kg:n lähetyksille, jos poistumispaikka EU:sta on Suomi (esim. suorat lennot Kaukoitään tai poistumispaikka Vaalimaa), eikä ole rajoituksen alaista vientiä
– väliaikainen varastointi ennen menettelyynasettamista pidentyy 90 päivään maahantulosta kaikille kuljetusmuodoille
– Tullin lupavalikoima uudistuu, Tulli on erikseen yhteydessä niihin luvanhaltijoihin joilta edellytetään toimenpiteitä
– Tullivarastointiluvissa vapaa-alue poistuu ja jatkossa on yksityiset ja yleiset tullivarastot
– AEO-statuksen merkitys vahvistuu

1.1.2017

– Valmiste- ja autoverotus siirtyvät Verohallintoon

2018 tai 2020

– maahantuonnin alv:n kanto siirtyy Verohallintoon
– aikataulusta tulee päätös 18.12.2015, jonka mukaan veronkanto siirtyy Tullilta Verohallinnolle joko 1.1.2018 tai 1.1.2020

Tulli järjestää koulutuksia ja myös tiedottaa asiasta vielä tämän vuoden lopussa.

Lisätietoja Tullin sivuilta.