23.06.2020

Kesän 2020 kuljetukset ja asiakaspalvelu

Rahtiliikenne on kesän aikana jatkanut palautumista normaaliksi koronarajoitusten hellittäessä useimmilla kuljetusalueilla. Rajoitukset vaikuttavat kuitenkin yhä esimerkiksi lautta-aikatauluihin, ja turvatoimet saattavat paikoin hidastaa terminaalitoimintoja.

Lentoyhteydet toimivat edelleen harvennetuilla aikatauluilla, mutta kiireellisille lähetyksille löytyy reittivaihtoehtoja sekä viennissä että tuonnissa. Kiinan ja Hong Kongin reiteille on heinäkuusta alkaen odotettavissa lisää vuoroja.

Meri- ja rautatiekuljetukset kulkevat kesän aikana lähes normaalisti lukuun ottamatta muutamia alueellisia poikkeuksia.

Euroopan kuljetukset

Kesälomakausi vaikuttaa rahteihin Euroopan liikenteessä heinäkuusta alkaen. Etelä-Euroopan maissa kesälomat ajoittuvat yleisimmin elokuulle, jolloin useat tehtaat ja tavarantoimittajat sulkevat ovensa monessa maassa kuten Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Ranskassa.

Kuljetustilaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen lomakauden alkua. Toimitusajat Euroopan ja Suomen välillä voivat kesällä olla normaalia pidemmät. Tarkista aikataulu kiireellisten tapausten osalta hyvissä ajoin maantieliikenneosastoltamme.

Asiakaspalvelu ja päivystys kesän aikana

Varovan asiakaspalvelu on tavoitettavissa normaalisti sähköpostilla ja puhelimitse koko kesän ajan maanantaista perjantaihin klo 8-16.

Euroopan maantieliikenteen tavoittaa tämän lisäksi päivystysaikoina seuraavasti:

ma 16-18
ti 16-17
to 16-20
pe 16-19
Puh. 09 773 96 100

Tuontikuljetukset Euroopasta: autotuonti@varova.fi
Vientikuljetukset Eurooppaan: autovienti@varova.fi

Toivotamme kaikille mukavaa kesän jatkoa!