09.01.2013

Kiinalainen uusi vuosi 2013

Tänä vuonna kiinalainen uusi vuosi osuu helmikuun 10. päivään, jolloin lohikäärmeen vuosi muuttuu käärmeen vuodeksi. Juhlallisuudet alkavat yleisesti jo 9. helmikuuta, uuden vuoden aattona.

Meriliikenteessä syntyy yleensä laivausruuhkaa kahden juhlapyhiä edeltävän viikon aikana.

Kiina
Toimistot ovat suljettuina 9.-15. helmikuuta ja aukeavat taas 16. helmikuuta. Viimeisten laivausten lastaus sulkeutuu muutamaa päivää ennen uutta vuotta ja lomien jälkeen ensimmäiset lähdöt ovat viikolla 8 tai 9.

Suurimmassa osassa tehtaita tuotanto on pysähdyksissä ja kaupankäynti keskeytyy. Monet kiinalaiset työntekijät matkustavat loman aikana kotiseuduilleen eri puolilla Kiinaa ja tämä ruuhkauttaa myös rautatie- ja maantieliikennettä.

Hong Kong
Toimistot ovat suljettuina 10.-13. helmikuuuta ja töihin palataan 14. helmikuuta.

Taiwan
Toimistot ovat suljettuina 10.-17. helmikuuuta ja töihin palataan 18. helmikuuta. Toimistot ovat kiinni myös torstaina 28.2.

Myös muutamissa muissa Itä- ja Kaakkois-Aasian maissa kuten Vietnamissa, Malesiassa ja Etelä-Koreassa vietetään kiinalaista uutta vuotta samaan aikaan.

Pyydämme asiakkaitamme huomioimaan kiinalaisen uuden vuoden vaikutukset lähtöaikatauluihin. Tarkempia tietoja satamakohtaisista laivauspäivistä saatte meriliikenteen yhteyshenkilöiltänne. Lentorahdin aikataulujen osalta voitte ottaa yhteyttä lentorahtiosastoomme.