Varova palkkasi kesätyöntekijöitä

Ajattelen tulevaa kesää jo joulukuussa. Tämä kuulostaa varmaan oudolta. Miksi ajatella kesää jo ennen joulua? Ajattelen kesää siksi, että aktiiviset opiskelijat aloittavat kesätyöhaun hyvissä ajoin, meille tulee hakemuksia tasaisin välein ja haluan napata Varovalle ne parhaat.

Kesätyöt suunnitellaan vuoden alussa

Tammikuussa alkaa kesätöiden varsinainen suunnittelu. Johtoryhmä peilaa mahdollisuuksia palkata kesätyöntekijöitä talousennusteisiin ja kysyy keskijohdolta mielipidettä kesäavun tarpeesta. Olemme kokeilleet erilaisia tapoja työllistää nuoria: yhdessä assistenttitiimissä, josta resurssit jaetaan tasaisesti kaikkiin tiimeihin ja tiimeille osoitettuna oma assistentti, joka voi keskittyä oman tiimin töihin. Viimeksi mainittu versio on saanut kiitosta, joten tänäkin vuonna päätimme palkata kesäassistentteja huolintaan, maantieliikenteeseen ja air & sea -tiimiin.

Haastattelut ja työsopimukset hyvissä ajoin

Haastattelut hoidetaan yleensä helmikuussa ja heti sopivien kandidaattien löydyttyä allekirjoitetaan työsopimus. Opiskelijoita on ilahduttanut, etteivät joudu tekemään työharjoittelunsa vailla korvausta. Varovan omistajan ja hallituksen puheenjohtajan sanoin: Jos meillä on työtä tehtävänä, siitä maksetaan palkkaa. Tänä vuonna meillä oli erityisen hyvä tilanne, kun talven tuntityöntekijät halusivat jatkaa kesätöissä. Solmimme siis heidän kanssaan sopimukset hyvissä ajoin ja ajattelin, että tänä vuonna asia oli helppo hoitaa.

Koronasta huolimatta kesätyöntekijöitä Varovaan

Olisi pitänyt jo oppia, että aina saattaa tulla jotain eteen, mikä sotkee kuviot ja joudutaan miettiä asioita uudestaan. Että se olisi korona ja Covid-19 tänä vuonna, sitä ei kukaan osannut odottaa! Jouduimme johtoryhmässä pohtimaan asiaa useamman kerran: miltä keikkatilanne näyttää, onko meillä kesätöitä tarjota, jos tilanne menee niin huonoksi, ettei meillä olisi vakituisillekaan tarpeeksi töitä? Mediassa sai lukea, että yritykset joutuivat perumaan luvattuja kesätyöpaikkoja. Lopulta päädymme kuitenkin siihen, että haluamme haastavassakin tilanteessa panostaa nuoriin. Kunnioitimme siis jo solmittuja työsopimuksia ja tarjosimme kuudelle nuorelle töitä, niin kuin oli sovittu.

”Kiitollinen, helpottunut, tyytyväinen”

Tätä kirjoittaessa monella heillä on jo kuukausi kesätöitä takana. Kysyessäni heiltä kuulumisia siitä, miten kesä on alkanut, he mainitsevat, että ovat kiitollisia, helpottuneita ja tyytyväisiä siihen, että Varova pystyi tarjoamaan heille töitä. Hyvin moni heidän kaveripiirissään on joutunut toteamaan, ettei saanutkaan luvattua työtä. Nuorethan keräävät kesäpalkasta rahaa koko vuodelle, jotta pystyvät jatkamaan opiskeluja. Tässä kohtaa Varova halusi kantaa kortensa kekoon.

Camilla Karhunen
Henkilöstöjohtaja, Varova Oy

17.06.2020

Camilla Karhunen

Camilla toimii Varovalla henkilöstöjohtajana huolehtien työntekijöidemme hyvinvoinnista. Hän on ollut Varovan palvelukesssa vuodesta 1996 alkaen.