Joulutervehdys Varovalta

Joulutervehdys Varovalta

Kohta on aika jättää arkiset kiireet ja valmistautua joulun viettoon. Sitä ennen on sopiva ajankohta pysähtyä hetkeksi muistelemaan kulunutta vuotta 2024.

Vaikka heikko taloussuhdanne on heijastunut myös kuljetuksiin ja logistiikkaan, saamme Varovalla tämän vuoden päätökseen hieman paremmassa kokonaiskuvassa haastavaan edellisvuoteen verrattuna Tässä meitä ovat auttaneet keskimääräisen lähetyskoon kasvu viime vuodesta, käynnissä olevat kehityshankkeet sekä tiivis yhteistyö asiakkaiden ja kumppaneidemme kanssa. Haasteita on varmasti ollut kaikilla, mutta on ollut innostavaa tehdä tätä matkaa yhdessä uutta luoden.

Liiketoimintamme ydintehtävien lisäksi olemme saaneet arvioida vuoden aikana myös tulevaa, kun olemme valmistelleet entistä laajemmalla ryhmällä Varovan seuraavaa strategiaa tilikausille 2025–27. Uusi strategia pohjaa Varovan hyväksi koettuihin vahvuuksiin, mutta mukaan on tuotu rohkeasti myös uutta vahvistamaan palvelulupaustamme ja sen edellytyksiä. ‘Modernia ja kestävää’ on yksi ilmaisu, jolla strategiaa on jo luonnehdittu erityisesti uusiutumisen ja jatkuvuuden tavoitteiden näkökulmasta.

Aloitamme vuoden 2025 innokkain ja luottavaisin mielin. Kiitos tästä kuuluu pitkäaikaisille, että hieman uudemmille asiakkaillemme, luotettaville yhteistyökumppaneillemme, Varovan sitoutuneelle henkilöstölle ja perheyrityksen pitkän aikavälin kehitystä tukeville omistajille.

Palaute auttaa ja ilahduttaa

Viime vuosina olemme panostaneet asiakaspalvelumme laadun kehittämiseen. Taustana tälle työlle Varovassa on jo pitkään mielletty henkilöstökokemuksen merkitys. Totesin joitakin vuosia sitten, että erinomainen asiakaskokemus perustuu huippuluokan työntekijäkokemukseen. Tämä korostuu erityisesti kaltaisessamme palveluyrityksessä. Seuraamme henkilöstön hyvinvointia säännöllisesti Quality of Working Life -mittauksella, josta olemme saaneet hyviä tuloksia.

Asiakaskokemuksessa onnistumista seuraamme pari-kolme kertaa vuodessa toteutettavalla asiakastyytyväisyyskyselyllä. Näin joulujuhlien lähestyessä voimme iloita saamistamme arvosanoista. Keskiarvo Varovan palveluille hipoo yhdeksää, ja tämän ylittävät muun muassa väittämät Palvelu on ystävällistä (9,28/10) ja Palvelu on asiantuntevaa (9,28/10). Toiminnassa on myös kehityskohtia, joihin voimme paneutua saamamme arvokkaan palautteen perusteella.

Varova ja MLL – yhteistyössä lasten ja nuorten hyväksi

Varova tukee Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamisen vastaista työtä sekä lasten ja nuorten puhelinta ja chattiä jo viidettä vuotta. Kumppanuutemme onkin kasvanut syvemmäksi kuin pelkkä lahjoitus. MLL:n yhteyshenkilöt ovat vierailleet toimistollamme kertomassa tuoreita terveisiä tukikohteista. Olemme myös kehittäneet yhteistyötä yhteisen golftapahtuman merkeissä, ja osallistuneet sponsorina Koulutien turvaajat -kampanjaan.

Kuvasimme MLL:n kanssa muutamia yhteisiä hetkiä videolle. Mitä yhteistyö hyvän asian puolesta on pitänyt sisällään? Katso tästä!

Toivotamme kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!  

Hienoa, että saamme jatkaa yhteistä matkaa kanssanne myös ensi vuonna.  

Yhteistyöterveisin, 

Mikko Vihanto 

toimitusjohtaja