Kiinalaisen uudenvuoden vaikutukset kuljetuksiin

Lähestyvä kiinalainen uusivuosi osuu tänä vuonna helmikuun puoliväliin. Perinteisen kiinalaisen kuukalenterin mukaan vuosi vaihtuu tiistaina 17. helmikuuta 2026, jolloin käärmeen vuosi päättyy ja hevosen vuosi alkaa. Uudenvuoden juhla on Kiinan tärkein lomakausi, ja sen aikana suurin osa tehtaista ja tuotantolaitoksista keskeyttää toimintansa yleisesti kahdesta neljään viikkoon. Tuotannon ja logistiikan pysähtyminen aiheuttaa taukoja tavaroiden valmistuksessa ja viivästyksiä toimituksissa. Tuotannon täysi palautuminen voi kestää vielä jonkin aikaa lomakauden päättymisen jälkeen.

Edustajamme Ensign Freightin toimistot ovat suljettuina seuraavasti:
Hong Kong 17.-20.2.2026
Manner-Kiina:15.-23.2.2026

Myös monissa muissa Aasian maissa, kuten Singaporessa, Taiwanilla, Etelä‑Koreassa ja Vietnamissa juhlitaan vuoden vaihtumista samoihin aikoihin, mikä vaikuttaa tuotantoon ja logistiikkaan sekä terminaalien ja satamien toimintoihin. Merikuljetuksiin liittyen kiinalaista uuttavuotta edeltävä aika on perinteisesti vuoden vilkkain sesonki, kun valmistajat pyrkivät saamaan suuren määrän tavaraa laivattua ennen kuin rahtiliikenne hiljenee. Viimeiset laivaukset Kiinan satamista ajoittuvat pääosin viikolle 7/2026 ja alkavat vähitellen uudelleen helmi–maaliskuun vaihteessa.

Merikuljetukset

Kontti- ja kappaletavararahdin kuljetusajat Aasiasta Eurooppaan ovat edelleen pidempiä kuin normaalisti, koska varustamot välttävät epävarmuuksia Suezin kanavalla ja reititykset kulkevat Afrikan ympäri. Kuljetusaika esimerkiksi Shanghaista Helsinkiin on tällä hetkellä tyypillisesti noin kahdeksasta kymmeneen viikkoon. Euroopan suurissa valtamerisatamissa esiintyy myös ruuhkatilanteita ja talvisään aiheuttamia haasteita, mikä saattaa entisestään pidentää kuljetusaikoja.

Lentorahti

Lentorahtilähetysten noudot ja toimitukset pysähtyvät muutamiksi päiviksi Kiinan lomakauden alussa, mutta kiireellisiä lähetyksiä voidaan usein toimittaa lentoteitse ennen meriliikenteen täyttä palautumista.

Suosittelemme maahantuojia ja vientiyrityksiä varautumaan sesongin aiheuttamiin poikkeusaikatauluihin hyvissä ajoin. Ennakoiva tilauskäytäntö, kapasiteetin varmistaminen ja vaihtoehtoisten reittien sekä kuljetusmuotojen kartoittaminen auttavat minimoimaan toimitusviiveitä ja kustannusriskejä.

Lisätietoja aikatauluista ja vaihtoehdoista:
Myynti: [email protected]
Meriliikenne: [email protected]