Lakkouhka USA:n itärannikon satamissa

Pohjois-Amerikan suurin satamatyöntekijöiden ammattiliitto ILA (The International Longshoremen’s Association) on ilmoittanut suunnittelevansa lakkoa 1. lokakuuta 2024, ellei uutta sopimusta saavuteta merenkulkualan työnantajajärjestön USMX:n kanssa. Kiistan pääaiheita ovat palkankorotusvaatimukset ja satamatoimintojen automatisointi.

Yhdysvaltojen liike-elämä vaatii hallituksen väliintuloa lakon estämiseksi tuoden esiin sen taloudellisia vaikutuksia. Jos lakko toteutuu, se aiheuttaa viivästyksiä kaikessa liikenteessä Yhdysvaltojen itärannikon satamien kautta. Lakko todennäköisesti häiritsee toimitusketjuja myös globaalisti, koska alukset eivät pysty lastaamaan tai purkamaan rahtia ja noudattamaan tavanomaisia aikatauluja ja reitityksiä. Pidemmän aikavälin vaikutukset kansainvälisiin kuljetuksiin selviävät myöhemmin.

Kehotamme asiakkaitamme ottamaan mahdollisen lakon huomioon suunnitellessa tulevia lähetyksiä Yhdysvaltoihin ja sieltä pois. Kiireelliselle rahdille voimme tarjota kuljetuksia lentorahtina. Jos lakko alkaa, on todennäköisesti myös lentokuljetuksissa odotettavissa kasvanutta kysyntää ja ruuhkaa.

Jos teillä herää kysymyksiä, olettehan yhteydessä Varovan myynnin yhteyshenkilöönne tai meri- ja lentoliikenteen asiakaspalveluumme.