26.03.2021

Suezin kanavan tukos viivästyttää Kaukoidän merirahtia

Suuri konttialus on jumissa Suezin kanavassa jo kolmatta päivää. Irrotustyöt ovat käynnissä, mutta on erittäin todennäköistä, että vaikutukset Aasian ja Euroopan väliseen meriliikenteeseen jatkuvat lähiviikkojen ajan. Jo matkalla oleville lähetyksille on odotettavissa vähintään 1-2 viikon pidennys matka-aikaan. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä epäselvää, kuinka laaja-alaisia vaikutukset ovat, ja tilanteen pitkittyessä viivästykset voivat jatkua edelleen.

Kanavasta läpi pääsyä odottaa arviolta 150-200 alusta. Kun liikenne kanavassa saadaan jälleen kulkemaan, tulee konttien käsittely Euroopan suurissa valtamerisatamissa ruuhkautumaan entisestään. Esimerkiksi Rotterdamin satamassa on tavarankäsittelyssä ollut viime viikkoina viiveitä terminaalien työnseisauksien vuoksi.

Varovan meri- ja huolintatiimit seuraavat tilannetta tarkkaan. Valmistaudumme parhaamme mukaan saamaan tullaukset ja konttien käsittelyt hoidettua mahdollisimman sujuvasti siinä vaiheessa, kun lähetykset saapuvat Suomeen.

Vaihtoehdot merirahdille

Tällä hetkellä Varovalla on tarjota rautatiekuljetusta useilla reitityksillä. Kiireellisimmille toimituksille on mahdollista löytää vaihtoehto myös lentokuljetuksena. Jos Suezin kanavan tukkeutuminen kestää pitkään, on lento- ja junarahdin kysyntään odotettavissa kasvua, mikä voi aiheuttaa ruuhkautumista myös niihin kuljetusmuotoihin.

Ota yhteyttä Varovan myyntiosastoon niin selvitämme mielellämme parhaat saatavissa olevat vaihtoehdot juna- ja lentorahdin osalta.