Varovan tuki MLL:n tukea kiusaamisen vastaiselle työlle jatkuu

Varova jatkaa Mannerheimin lastensuojeluliiton kiusaamisen vastaisen työn ja nuorten netin tukemista. Leena Poutanen ja Pauliina Aalto vierailivat Varovalla kertomassa MLL:n nuorten hyväksi tekemästä tärkeästä työstä. Sen osa-alueita ovat esimerkiksi tukioppilastoiminta, Nuorten netti jossa toimii Lasten ja nuorten puhelin ja chat, sekä vertaistukiryhmät sekä koulukiusaamista kokeneille että heidän vanhemmilleen. Koska kiusaaminen heijastuu koko perheen arkeen, voivat MLL:n palvelut tuoda apua myös vanhempien työssä jaksamiseen.

MLL osallistuu yhdessä muiden toimijoiden kanssa myös Koulurauha-ohjelmaan, jonka periaatteita ovat oppilaiden osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Koulurauha julistetaan vuosittain elokuussa, ja sen tavoitteena on, että kaikilla on koulussa hyvä olla, kukaan ei jäisi yksin, eikä ketään kiusattaisi.

”Käynnistimme toimistollamme MLL:n ja Varovan kumppanuudessa nyt neljännen vuoden. Tuen ja yhteydenpidon lisäksi meillä on suunnitteilla vuoden varrelle myös tapahtumatoimintaa yhdessä asiakkaiden ja kumppaniemme kanssa. On tuntunut merkitykselliseltä saada osallistua MLL:n tekemään työhön näiden tärkeiden aiheiden parissa. Toivotamme menestystä MLL:n toimintaan!” tiivisti Varovan toimitusjohtaja Mikko Vihanto tilaisuuden lopuksi.

Lue lisää:

MLL yritysyhteistö