Lakot alkoivat Suomen satamissa

Työt Suomen satamissa ovat Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ilmoituksen mukaan pysähdyksissä kaksi viikkoa aikavälillä 11.3.-25.3.2024. Lakko vaikuttaa huomattavasti maantie- ja merikuljetuksiin, sekä tavaran käsittelyyn terminaaleissa ja varastoissa. Ruuhkautumisia kuljetuksiin on odotettavissa myös lakon päätyttyä, kun suuri määrä tavaraa lähtee jälleen liikkeelle.

Euroopan maantieliikenne

Lakon aikana tuontilähetykset eivät kulje normaalien aikataulujen mukaan. Myös viennissä on tavallista vähemmän lähtöjä. Osa kuljetuksista on mahdollista toteuttaa poikkeusjärjestelyillä, joista myynnin yhteyshenkilömme antavat tarvittaessa lisätietoja.

Meriliikenne

Lakon aikana kontteja ei pureta laivoista, eikä niitä noudeta asiakkailta tai toimiteta varastoille. Konttikuljetukset ovat lakon aikana suurimmaksi osaksi pysähdyksissä muutamia huoltovarmuuden takia kriittisiä tuoteryhmiä lukuun ottamatta.

Kontti- ja kenttävuokria saattaa muodostua lakon takia.

Lentorahti

Lakolla ei ole tällä hetkellä suoraa vaikusta lentorahtiin. Polttoaineen saatavuus saattaa kuitenkin aiheuttaa viivästyksiä lentorahtiliikenteeseen myöhemmin lakon aikana.

Lisätietoja

Varovan eri liikennemuotojen yhteyshenkilöt seuraavat tilannetta, ja myyntitiimimme selvittää tarvittaessa vaihtoehdot kiireellisille toimituksille.